Yritys
Vuoden 2023 keväällä kolme asiantuntijaa energia-, vastuullisuus- ja ympäristöaloilta tunnistivat saman ongelman. Kiinteistöjen energiatehokkuuteen ja yritysten vastuullisuuteen liittyvä markkina ja keskustelu olivat sekaisin. Uusia toimijoita oli valtavasti, lainsäädäntö ja tukipolitiikka olivat voimakkaassa murroksessa ja energian hinnan heilunta teki päätöksenteosta vaikeaa. Puolueettomat tahot olivat harvassa, jolta taloyhtiön puheenjohtaja, isännöitsijä tai PK-yrityksen toimitusjohtaja voisivat saada vastauksen kysymykseen;
”Mitä meidän kannattaisi tehdä nyt, vai kannattaako tehdä mitään?”
Me halusimme vastata tähän kysymykseen
Puolellasi energiamurroksessa
Tavoitteemme on olla aidosti, intensiivisesti ja luotettavasti asiakkaidemme puolella energiamurroksessa. Vaikka olemme yrityksenä uusi, emme optimoi palvelurakennettamme maksimaalinen kate, vaan asiakaskokemus edellä. Uskomme että asiakkaamme ja kumppanimme valitsevat meidät jatkossakin kun noudatamme tätä periaatetta.
Läpinäkyvää palvelua
Renewer yhdistää korkealaatuisen insinöörityön ja vuosikymmenien yhteenlasketun energia-, ympäristö- ja viestintäosaamisen ihmislähtöiseksi ja selkeäksi asiantuntijapalveluksi, josta tiedät varmasti mitä olet ostamassa. Emme myy workshoppeja tai 50 sivun teknisiä romaaneja. Ainoa tavoitteemme on tehdä energiamurroksesta ja vastuullisuussiirtymästänne mahdollisimman helppoa, mahdollisimman paljon lisäarvoa tuottaen.
Suoraselkäinen Suunnannäyttäjä, Ihmislähtöinen Asiantuntija
Tarpeenne voi näyttää esimerkiksi tältä
Isännöitsijän energiakartoitus
Taloyhtiö on tilannut isännöitsijältä kartoituksen energiaremontin vaihtoehdoista ja takaisinmaksuajoista. Teemme selvityksen, laskelmat, vertailemme remontit ja toimitamme erittäin helposti ymmärrettävän raportin päätöksenteon tueksi
Taloyhtiön energiasuunnitelma ja urakoitsijoiden kilpailuttaminen
Taloyhtiössä on tehty päätös toteuttaa energiaremontti, teemme vuosikymmeniä tulevaisuuteen tähtäävän energiasuunnitelman yhdessä taloyhtiön kanssa ja kilpailutamme parhaat urakoitsijat toteuttajaksi
Brändiviestintä ja tiedote yrityksessä tehdyistä vastuullisuustoimista
Yrityksessä on tehty useitakin energiatehokkuus- ja vastuullisuustoimenpiteitä mutta asiasta ei ole viestitty julkisesti tai edes tärkeimmille sidosryhmille. Teemme selkeän viestintästrategian ja hoidamme tiedottamisen
Energian tukihaussa avustaminen
Suunnitelmissa on energiaremontti yrityksessä tai taloyhtiössä ja tarvitsette apua Business Finland tai ARA-tukien hakemisessa. Me autamme ja hoidamme haun tukenanne
Tietosuojalauseke – Renewer Oy
Renewer Oy, joka harjoittaa toimialanaan LVI-suunnittelua, energiasuunnittelua ja viestintäpalveluita, kunnioittaa asiakkaidensa yksityisyyttä ja henkilötietojen suojaa. Tämä tietosuojalauseke kertoo, miten keräämme, käytämme, säilytämme ja suojaamme henkilötietoja.
- Kerättävät tiedot: Keräämme henkilötietoja asiakkailtamme ainoastaan tarkoituksiin, jotka liittyvät palveluidemme tarjoamiseen ja kehittämiseen. Näitä tietoja voivat olla esimerkiksi nimi, yhteystiedot, yritystiedot ja muut asiakkaan antamat tiedot.
- Tietojen käyttö: Käytämme kerättyjä henkilötietoja palveluidemme toteuttamiseen ja asiakassuhteen hoitamiseen. Lisäksi voimme käyttää tietoja viestintään, markkinointiin ja palveluidemme kehittämiseen, aina voimassa olevan lainsäädännön ja asiakkaan antaman suostumuksen mukaisesti.
- Tietojen säilyttäminen: Säilytämme henkilötietoja vain niin kauan kuin se on tarpeen palveluidemme tarjoamiseen ja lain vaatimusten noudattamiseen. Pyrimme pitämään tiedot ajantasaisina ja turvassa.
- Tietojen suojaus: Huolehdimme henkilötietojen asianmukaisesta suojaamisesta ja tietoturvasta käyttäen asianmukaisia teknisiä ja organisatorisia toimenpiteitä.
- Tietojen luovuttaminen kolmansille osapuolille: Emme luovuta asiakkaidemme henkilötietoja kolmansille osapuolille ilman asianmukaista suostumusta, ellei se ole tarpeen palveluidemme toteuttamiseksi tai lain vaatimusten täyttämiseksi.
Tämä tietosuojalauseke voi muuttua ajoittain, ja päivitetyt versiot julkaistaan tällä verkkosivustolla. Suosittelemme tutustumaan lausekkeeseen säännöllisesti mahdollisten päivitysten vuoksi.
Mikäli sinulla on kysyttävää tietosuojalausekkeeseen liittyen, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.
Puolellasi energiamurroksessa
Uusiutuvat energiaratkaisut, Energiaremontti, E-luku laskelmat ja Vastuullisuustoimenpiteistä viestiminen voivat tuntua kuin teekauppaan kävelemiseltä – ei oikein tiedä mistä aloittaa
Renewer
Etusivu
Yritys
Tiimi
Ota yhteyttä
Yhteystiedot
Renewer Oy
+358 40 840 4645
asiakaspalvelu@renewer.fi
Lyhtykuja 6, 00750 Helsinki
Y-tunnus 3382324-9